Lassin nuoruudesta


Kulosaaren Kansakoulun kolmas luokka 1960

Synnyin heinäkuussa 1951, nelilapsisen perheen kuopuksena Helsingin Kulosaaressa. Perheeseen kuului lasten lisäksi äiti ja isän kuoltua myös äidin äiti. Isämme kuoli jo vuonna 1955 pian neljä vuotta täytettyäni. Itse en valitettavasti isääni muista lainkaan. Lapsuus oli niukka, mutta onnellinen. Saimme asua isovanhempieni rakentamassa kauniissa talossa Helsingin Kulosaaressa.

Kotipihalla elokuussa 1955 isän hautajaispäivänä. Vasemmalta Eeva, Jukka, Lassi ja Mikko kuva: Antero Wiirre

Omalla pihalla riitti touhua neljälle vilkkaalle lapselle; talvella hiihdettiin, ja rakennettiin jopa pieni hyppyri, josta leiskautettiin noin metrin pituisia hyppyjä. Kun meri sai kestävän jääpeitteen, hiihdettiin usein Korkeasaareen eväät mukana, sekä meille, että niille tarhan eläimille, joille esim. kuivaa leipää sai syöttää. Meren jäällä, ja luistinradalla luisteltiin ahkerasti, ja erityisesti siskoni Eevan kanssa pelattiin jääpalloa kahdestaan. Jääkiekko ei ollut vielä tuolloin kovasti muodissa, ainakaan Kulosaaressa.

Kesällä pelattiin sulkapalloa, hypättiin pituutta, heitettiin tikkaa, leikittiin piilosta, juostiin kilpaa, ajettiin polkupyörillä.  Siskon kanssa pelattiin tennistä Kulosaaren tenniskentällä monena kesänä joka päivä, jos ei satanut. Meren rannassa käytiin onkimassa ja uimassa, ei tullut aika pitkäksi, vaikka televisiota, saati sitten kännyköitä tai internetiä ei ollut. Naapurissa oli paljon sopivan ikäisiä lapsia, eli vilskettä riitti. Kun naapuriin hankittiin televisio, niin me saimme käydä siellä katsomassa mm. Tarvan Laatikkoleikkiä, ja jännärisarjoja Harry Lime Kolmas mies, Shannon Toinen mies, Näkymätön mies… Olipa se jännittävää aikaa! Ensimmäinen televisio ostettiin naapurilta, kun he hankkivat uuden. Television saaminen kotiin oli siihenastisen elämäni suurin tapaus! Tuolloin elettiin vuotta 1962. Aluksi oli vain kaksi TV kanavaa, ja ohjelmaa 5-7 tuntia päivässä.

Kotipihalla Äiti Anna-Maija, Jukka, Lassi, Eeva ja Eevan tuleva aviomies Markku Järvi. Vuosi ehkä 1967