Ensimmäinen levy

Vuonna 2016 mun vanha asiakas ja hyvä ystäväni muusikko Ape Anttila oli yhteydessä. Hän halusi tulla Paulansa kanssa Toscanaa katselemaan sillä silmällä, jos vaikka muuttaisivat tänne.

Ape Anttila

Niinpä Ape ja Paula asuivat mun luona joitakin päiviä. He tulivat pian uudestaan, ja sillä matkalla jo tekivät vuokrasopimuksen mun kaverin kämpästä Sienan lähellä, Colle Val d’Elsassa, ja muuttivat pian sen jälkeen. Paula Anttila on myös muusikko ja laulaja/lauluntekijä. Mä kävin kuuntelemassa heidän keikkaa Colle Val d’Elsassa, ja he mun keikkaa Pozzossa.

Paula ja Ape Anttila

Ape sanoi illalla keikan jälkeen, että kyllä Lassi sulle pitäisi ihan oikea levy tehdä. Siitä kaikki alkoi, ja pikkuhiljaa syntyi pitkä lista levylle mahdollisesti tulevista lauluista. Päätettiin yhdessä, että tehdään kokonaan italiankielinen levy. Projekti käynnistyi syksyllä 2017 lopullisilla kappalevalinnoilla, sovituksilla, sekä suomalaisten kappaleiden kääntämisellä italian kielelle. Levylle syntyi myös yksi ihan uusi kappale, 

”CheSera,Stasera” johon mestaritekstittäjä Nicola Raino’ loihti tarinan. Se on duetto, jonka laulan Paula Anttilan kanssa. Nicola on tehnyt loistavat tekstit myös kolmeen muuhun levyn suomalaiseen kappaleeseen. Erityisen iloinen olen hänen kertakaikkiaan loistavasti onnistuneesta sanoituksestaan Junnu Vainion tuttuun Kaunissaari tarinaan.

Nicola Raino’

Kaksi muuta Apen hienoa on tällä levyllä italialaisena versiona: 

Vola il Tempo (Aika) 

Magari Noi (Kunpa Vois)  

Junnu Vainion ihana Kaunissaari on saanut nimekseen  

Isola Bella 

Levyllä on lisäksi kahdeksan italialaista laulua, joista tutuimmat

Volare 

Caruso  

Parla Piu Piano  (Puhu rakkaudesta)  

Muut italialaiset kappaleet ovat  

L’acrobata 

Non vivo piu senza te

Sognami 

Io e te 

L’emozione non ha voce

Kevättalven pakkasilla 2018 äänitettiin pohjat ja laulut legendaarisessa Finnvoxin studiossa Helsingissä. Levy miksattiin, ja masteroitiin Italiassa. Koko levy löytyy myös suoratoistopalveluista nimellä Lassi, Che Sera Stasera. Levyn voi myös ostaa Levykauppa äxästä, joko liikkeestä, tai netin kautta.

Tämä levy on syntynyt rakkaudesta Italiaan ja Suomeen, sekä kummankin maan minua koskettaviin lauluihin.   

Huippumuusikot Lassin levyn äänityksissä Finnvoxin studiolla Helsingissä: Ape Anttila, Anssi Nykänen, Matti Paatelma, Matti Oja sekä äänittäjäguru Risto Hemmi

Kiitän hienoja muusikoita pyyteettömästä osallistumisesta levyn toteuttamiseen, ja erityiskiitos Pirkko Liisa Tikalle lauluopetuksesta, ja tsemppauksesta.

Erik Uddström | darsa | Blipfoto
Erik Uddström Kuva: Darsa

Suuri kiitos superkuvaaja Erik Uddström, ja ”assistentti” Terhi Panula!     

Terhi Panula ja Lassi kuvaustauolla Montepulcianossa Kuva: Erik Uddström

Lämmin kiitos kannustuksesta tyttärelleni Helille ja pojalleni Villelle. Heli oli myös suureksi avuksi, kun lokakuussa 2018 postitettin levyt kaikille ennakkotilaajille!

Heli ja Lassi postitushommissa!

Muusikot:
Ape Anttila; tuotanto, sovitukset, studiobändin johto,sähkö- ja kontrabasso, mandoliini, lap-steel, banjo, harmooni, kitarat, taustalaulu, koskettimet ja perkussiot

Ape Anttila


Paula Anttila; laulu ja taustalaulu

Paula Anttila


Anssi Nykänen; rummut, perkussiot

Anssi Nykänen


Matti Paatelma; flyygeli, Rhodes, ja haitari

Matti Paatelma


Matti Oja; kitarat, mandoliini

Matti Oja


Lauri Rantamoijanen; sello

Lauri Rantamoijanen ja Ape Anttila


Luca Medioli; käyrätorvi

Luca Medioli


Äänitys; Risto Hemmi, Finnvox-studiot Helsinki

Risto, Ape ja Matti Paatelma (ulkona pakkasta 28 astetta, sisälläkin viileätä)


Miksaus; Guido Melis, PlasticSun studio Firenze

Guido Melis


Masterointi; Niccolo’ Caldini, Mad Rooster Lab Greve in Chianti

Niccolo Caldini kotistudiossaan

Jakelu; Suomen Musiikkipiste.fi Tuotanto; Toscanan Lassi Tmi   lassimarttila@gmail.com +39 335 723 7575

CD.n kansi