Marraskuun aurinko

Marraskuun viimeisenä päivänä Toscanan aurinko helli meitä viileän yön jälkeen. Val di Chianan laakson pohjalla mentiin yöllä jo niukasti nollan alapuolelle. Päivä oli tyyni, ja taivas täysin pilvetön, loistava ulkoilukeli. Niin oli lämmintä auringossa, että hetken istuin kodin terassilla ilman paitaa! Heti kun pieni tuulenvire heräsi, oli toki laitettava vaatetta päälle.

Foianosta Cortonan suuntaan

Tällaisia ”talvipäiviä” on onneksi melkoisen usein täällä. Muistan erityisesti erään Tapaninpäivän muutaman vuoden takaa. Foiano ja Pozzo olivat sakeaan hernerokkasumuun verhoutuneina, eikä ollut pienintä viitettäkään sumun hälvenemisestä. Suomalainen lomalainen oli perheineen lähtenyt sumusta piittaamatta retkelle Cortonan kaupunkiin 22 kilometrin päähän, ja sieltä soittivat, että heti tänne, täällä on kesä.

Val di Chianan laakso Cortonasta hyvin laimeassa usvassa kesällä 2018 Kuva: Erik Uddström

Puolen tunnin kuluttua nousimme Heli tyttären kanssa laakson pohjalta sumun seasta häikäisevään auringonpaisteeseen. Lounastimme ulkona kuumassa auringossa, ja ihailimme Val di Chianan laaksoa, joka Cortonan korkeudesta näytti lumeen hukkuneelta!

Viime lauantaina 28.11. mulla oli ensimmäinen on-line keikka. Olin mukana viiden pariskunnan perinteisessä Pikkujoulussa, kaikki turvallisesti omissa kodeissaan

Jarno Hätinen kirjoitti Karjalaiseen artikkelin mun levyn julkaisun aikoihin. Kuva: Erik Uddström

Tämä porukka on kesäisin vieraillut useasti Toscanassa, ja olen pari kertaa ollut heille esiintymässä lomahuvilalla. Tänä vuonna kun eivät pystyneet Pikkujoulua yhdessä viettämään, tilaaja päätti järjestää ystävilleen yllätyksen: Sovittuna aikana Zoomin välityksellä liityin mukaan illanviettoon, ja niin riemukas ja lämminhenkinen ilta pääsi vauhtiin.  Alun perin oli sovittu noin tunnin keikasta, mutta kun lopetin viimein laulamisen ja jutustelun, niin olikin lähes kaksi ja puoli tuntia vierähtänyt. Arvatkaa vaan oliko hyvä mieli minulla!

Tällaisia keikkoja teen kovin mielelläni, eli ottakaa rohkeasti yhteyttä!

Mahtavaa Joulun odotusta kaikille, ja pysykää terveinä!

Alla olevaan ”Vastaa” kohtaan voit kirjoittaa kommentteja ja ehdotuksia.

Ensimmäinen päivitys

Koko Val di Chiana on kietoutunut paksuun , äänetkin pehmentävään sumuun. Näitä tällaisia aamupäiviä on jatkunut jo pari viikkoa, mutta joka päivä on myöhemmin saatu nauttia upeasta auringosta ja lämpimästä säästä. Tänään näyttää vahvasti siltä, ettei aurinkoa nähdä ollenkaan; no nythän onkin perjantai ja komastoista päivä..

Foiano della Chiana kodin terassilta 13.11.2020

Viinikorjuu on saatu päätökseen Toscanassa jo reilu kolme viikkoa sitten. Kesä oli erittäin hyvä, ja niinpä odotettavissa on loistava vuosikerta. Edellinen super vuosi oli täällä 2015 ja 2016 myös samaa tasoa. Vuosittaiset erot viinin maussa ovat uskomattoman suuria ja kannattaakin seurata paikallisten viinintuntijoiden neuvoja, ja välttää tiettyjä vuosikertoja. Esimerkiksi Chianti-, ja Brunello alueilla vuosi 2014 oli äärimmäisen hankala, eivätkä monet nimekkäät tilat tuottaneet ollenkaan Brunelloa, eikä Chianti Classico Riservaakaan edellisvuotiseen malliin. Sen sijaan Montepulcianon alue pystyi suurimmaksi osaksi tuottamaan hyvää Vino Nobilea ja Rosso di Montepulcianoa.

Kypsiä rypäleitä

Oliivien pominta jatkuu alueella ja sitä suurta herkkua, eli vastapuristettua neitsytöljyä olen jo saanut. Paksu syvän vihreä suodattamaton öljy on ihan muuta kuin ne värittömät supermarkettien ”halvat” extravergine öljyt. Markkinahinta tänä vuonna tälle nektarille on 14 – 17€ litra. Vanhetessaan maku pyöristyy ja pehmenee, mutta valolta ja liialta lämmöltä suojattuna säilyy erittäin hyvänä vuoden jopa kaksi. Minä käytän tätä kaikkeen ruuanlaitossa, myös paistamiseen, varoen liian kuumaa paistolämpötilaa. Salaatin kastikkeena se on vertaansa vailla, ja laitan lisäksi vain suolaa, ja joskus balsamiviini etikkaa. Tällainen salaatti maistuu, ja on vieläpä todella terveellistä.

Juuri puristettua oliiviöljyä

Kevyesti paahdettua suolatonta leipää, pintaan raaputettu valkosipulin kynttä, runsaasti öljyä ja suolaa maun mukaan: Todella herkullista!!

Tässä on siis eka päivitykseni, lisää tulee sitä mukaan kun on kivaa kerrottavaa.

Pysykää terveenä, ja käyttäkää maskia joka paikassa, niin mekin täälä jo maaliskuusta lähtien!